Liikennepuisto lapsille Ruotsinpyhtäällä
Ruukin liikennepuisto tarjoaa lapsille hauskan ja turvallisen paikan harjoitella liikennesääntöjä, ajotaitoja ja muiden tiellä liikkujien huomioimista. Liikennepuisto sijaitsee Ruotsinpyhtäällä aivan historiallisen Strömforsin ruukin läheisyydessä.
Asfaltoidulla liikennealueella on selkeät ajoradat, tiemerkinnät ja liikenneympyrä. Puistossa voi liikkua esimerkiksi omalla polkupyörällä, potkupyörällä tai potkulaudalla ja tutustua samalla liikenteen perussääntöihin leikin kautta.
Ruukin liikennepuisto sopii erityisesti lapsiperheille; puistossa lapset voivat harjoitella muun muassa:
- ajoradalla liikkumista
- tiemerkintöjen tunnistamista
- liikenneympyrässä ajamista
- väistämistä ja muiden huomioimista
- oman ajoneuvon hallintaa
Mukavaa tekemistä koko perheelle
Liikennepuisto tuo lasten oman aktiviteetin osaksi Strömforsin ruukin päiväretkeä. Kun lapset ovat harjoitelleet ajamista ja liikennesääntöjä, retkeä voi jatkaa historialliseen ruukkimiljööseen, luontoreiteille tai alueen palveluihin tutustumalla.
Liikennepuistossa on tarjolla polkuautoja ja traktoreita pienemmille, sekä kaksi skuuttia varttuneemmille kurvailijoille. Kypärät voi lainata puistolta, jos oma ei tullut mukaan. Puistossa on myös poytä ja penkit eväskahvitteluun.
Tervetuloa viettämään vauhdikasta ja opettavaista päivää Ruukin liikennepuistossa!
Liikennepuiston sijainti ja aukioloajat
Liikennepuistoa ylläpitää ruukin kyläyhdistys. Puisto sijaitsee Strömforsin ruukkialueen läheisyydessä Koulutien leikkipaikan vieressä. Vierailuun on helppo yhdistää myös ruukin puodit, ravintolat, kahvilat, museot, näyttelyt ja muut nähtävyydet.
Osoite:
Koulutie 2, 07970 Ruotsinpyhtää
Aukioloajat:
Ti-La klo 11-17
Leikkipuisto liikennepuiston vieressä
Ruukin liikennepuiston vieressä sijaitsee leikkipuisto, jossa lapset voivat jatkaa leikkejä ajoharjoittelun jälkeen. Liikennepuisto ja leikkikenttä muodostavat yhdessä mukavan ulkoilukohteen lapsiperheille aivan Strömforsin ruukin läheisyydessä.
Leikkikenttä sopii hyvin myös pienemmille lapsille, jotka eivät vielä osallistu liikennepuiston ajoharjoitteluun. Alueella voi viettää aikaa omaan tahtiin ja yhdistää vierailuun evästauon sekä tutustumisen Strömforsin ruukin muihin palveluihin ja nähtävyyksiin.
